Platanias, Kreeta

It’s been a while…

Vuosikin on ehtinyt vaihtua. 2017, please be good to me.

Voisko joku kertoo mihin helkkariin tää aika oikee menee? Ja miksi se menee niin nopeasti, minne ikinä meneekään?

Toi on sellanen asia, jota jaksaa aina vaan ihmetellä. Noh, aika haipakkaa on ollut kyllä. Totta puhuakseni tässä on kuukauden päivät olleet aika väsähtäneitä, ohi lipuvia, uneliaita, voimattomia, tukkoisia. Flunssapirulainen.

Nyt kun vuosi tosiaan on vaihtunut, aattelin (vihdoin ja viimein) jakaa teille hieman muistoja yhdestä menneen vuoden kohokohdasta: meidän syksyn lomareissulta, Kreetalta.

Lähtö: 08.10.2016/5:25AM
Paluu: 15.10.2016/14:10PM

Matka alkoi siitä, et mentiin perjantai-iltana lentokentälle ja yövyttiin lentokenttähotelli Glo:ssa. Tähän ratkaisuun päädyttiin, koska meillä ei ollut kyyditystä kentälle ja julkiset ei osunut aikatauluun. Mutta oli oikeestaan aika kiva herätä aamukolmelta ja käppäillä suoraan turvatarkastukseen ilman turhaa stressiä. Koneessa sitten korkattiin shampanja klo 6.30…

Hotelli koostui kahdesta rakennuksesta, joita yhdisti silta. Me oltiin ”aikuisten” puolella eli meren puolella eli paremmalla puolella, hihihi. Tulopäivänä huoneeseen ilmestyi tervetuliaispaketti, punkkua ja hedelmiä. Hotellin lähellä oli ihanan kotoisa ja tuttu Lidl, josta eräs kävi aina hamstraamassa juomavarantoja.

Aamupalaa syötiin joka aamu meidän hotellin rantaravintolassa ja täytyy sanoa, et oli kyl ehkä paras hotelliaamiainen ikinä. Kokki paistoi omeletteja tilauksesta, tarjolla oli smoothieta, paikallisia tuotteita ja superfoodia!
Käytiin muutenkin syömässä tosi kivoissa ja hyvissä rafloissa. Paras oli kuitenkin näköalarafla Cosmos, johon varattiin pöytä auringonlaskun aikaan, oppaan kehotuksesta. E totesi sen illallisen jälkeen, et nyt vois vaikka kuolla. Oltais kyllä kuoltu onnellisina ja kylläisinä, totta tosiaan.

Reissu oli pääasiassa löhöilyloma. Rannalla makoilun lisäksi käytiin kuitenkin mm. pelaamassa minigolfia, Haniassa ostoksilla parina päivänä, kahdella eri retkellä (Elafonissin kahluuranta ja Gramvousa-Balos veneretki), mä kävin mani- ja pedikyyreissä ja E hieronnassa. Mun huippuelämys oli ehdottomasti Baloksen laguunilla, kun uskaltauduin E:n snorkkelilasien kanssa sukeltelemaan kirkkaassa vedessä ja näin kaikkia kaloja! Oli aika innoissani.
Vikana (kokonaisena)  päivänä ehdittiin varaamaan meidän rannasta ihana sun bed, jossa köllittiin varmaan viisi tuntia 😀 Illemmalla käytiin vielä Haniassa, juotiin kahvit auringonlaskussa satamassa. Oli haikee olo.

Lähtöpäivän aamuna mua vähän jännitti, et mahdunko enää ees samoihin farkkuihin, joissa olin saapunut. Huh, onneks nappi meni kiinni. Sit meni myös huoneen ovi kiinni ja me oltiin matkalaukkujen kanssa aamun hämärässä. Rullattiin siltaa pitkin päärakennukseen. Vasemmalla puolella alkoi jo näkyä auringon kajoa ja suoraan yläpuolella oli tähtitaivas. Hotelli oli järkännyt aikaisille lähtijöille pikaisen aamupalan, se oli iloinen yllätys.

Mä kävin muutes ennen reissua laitattamassa volyymiripset ihanalla ja huipputaitavalla Marilla, Kouvolassa -> http://www.hiuskauneusmaris.com …ripsienpidennykset on kyllä kätevät etenkin reissuilla! Ja en muuten malta oottaa, et mun hiukset pääsee tän kuun lopulla jälleen Marin käsittelyyn, jee!

***

Sellainen loma oli se! Aattelin kertoa niistä meidän retkistä vielä erikseen, heti kun kerkeän 😀 Näköjään tarvittiin sairaslomaa siihen, että ehin väsätä vihdoin jonkun postauksen…Voisko tää flunssakierre jo loppua, kiitos.

Vietettiin muutes joulu ihan kotosalla ja uusi vuosi vaihettiin Tallinnassa! Mä rakastan Tallinnaaaaa!! Siitä viikonlopusta täytyis kyllä kans tulla kertomaan tänne jotain, oli sen verran ihana reissu sekin.

Lumista ja kirpsakkaa loppuviikkoa kaikille! ♥

Jaa: 

Vastaa

(osoitetta ei julkaista)