The Renovation vol. 3

Keittiön suunnittelu.

Remppajuttuja vaihteeksi! Aattelin jakaa keittiön remonttia käsittelevän osuuden ainakin nyt kahteen osaan, koska muuten aiheesta syntyisi sellanen kilometripostaus, ettei sitä jaksaisi itsekään lukea. Kerron nyt ensin keittiömme suunnittelusta ja siitä, minkälaisiin ratkaisuihin päädyttiin materiaalien yms. suhteen.

Kun keittiön ja olkkarin väliseen seinään oli tehty aukko ja vanha keittiö purettu ihan maan tasalle, alkoi keittiön tarkempi suunnittelu. Päätettiin aikalailla heti kättelyssä ottaa keittiö IKEAsta ja se osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi. Tehtiin suunnitelma ensin kotona Ikean keittiönsuunnittelu-ohjelmalla (todella kätevää!), mentiin Ikeaan, käytiin siellä keittiöosastolla työntekijän kanssa läpi meidän suunnitelma, korjattiin muutama juttu ja laitettiin keittiö tilaukseen. E kävi sen sitten veljensä kanssa noutamassa myöhemmin. Aikamoista palapelin kasaamistahan se oli, niinkuin Ikean konseptiin kuuluukin, mutta meidän budjetilla se ei paljon haitannut. Ja saatiin just sellanen keittiö kun haluttiin, kaikkia kaapin sisuksia myöten, että ollaan kyllä todella tyytyväisiä.


Keittiön työtaso on L-muotoinen ja sen lisäksi aukkoon laitettiin saareke, jossa on lisää säilytys- ja työtilaa. Kodinkoneet (jääkaappi, integroidut tiskikone & uuni, liesi, liesituuletin) ostettiin Gigantista. Välitilaan ja liesituulettimen seinälle valittiin valkoinen laatta, jonka halusin laitettavan tiililadonnalla. Perhepiiristä löytyi onneksi huippuhyvä ammattimies laatottamaan (en olisi edes antanut kenenkään muun tehdä kyseistä hommaa hahah) ja jälki oli todella hyvää, vaikka meidän laatat olikin vähän jotain kakkoslaatua. Mutta siinä sen taas näki, ammattimies on aina ammattimies!


Niin ja väliseinän ja vanhan keittiön purkamisen jäljiltä keittiön lattia piti laittaa uusiksi. Itseasiassa keittiössä oli muutenkin paljon kärsineempi lattia muuhun kämppään verrattuna. Mietittiin ensin, että lattia oltais laatoitettu. E:n äiti sitten huomautti, että laattalattia voisi olla aika kylmä ja tässä kämpässä olis todellakin ollut, kun on jo muutenkin…Lopulta bongattiin laminaattia, joka näyttää laatalta. Perfect. Ulkonäöltä laatan näköinen, mutta paljon helpompi asentaa, helppohoitoinen jne. Suosittelen! Ja vanha puulattia siis jäi laminaatin alle, jos sen joku sieltä joskus haluaa vaikka esiin vielä.

 

Tässä vielä lista, mistä meidän keittiö rakentui:

Ikea

  • Kaappien rungot: METOD, valkoinen
  • Kaappien etusarja: RINGHULT, korkeakiilto valkoinen
  • Sisusteet: UTRUSTA & MAXIMERA (laatikot, hyllyt yms.)
  • Avokaappi: HÖRDA, valkoinen
  • Työtasot: EKBACKEN, laminaattitaso, tumma tammikuvio
  • Allas: BOHOLMEN, teräs
  • Hana: RINGSKÄR, kromattu
  • Vetimet: VINNA, teräs
  • Keittiövälinelaatikot: VARIERA, bambu
  • + jalat, kiinnityskiskot, tiivisteet, vuotosuoja, pohjaventtiili/vesilukko, sokkelit…

Gigantti

  • Keittotaso: Witt, induktiotaso
  • Uuni: Bosch, erillisuuni, integroitu
  • Astianpesukone: Sandstrøm, integroitu
  • Jääkaappi: Bosch jääkaappipakastin, teräs
  • Liesituuletin: Savo + aktiivihiilisuodattimet

Ikean keittiö + Gigantin kodinkoneet = n. 5000€

Lisäksi

  • Laatat: Eurokymppi
  • Laminaatti: Byggmax, klinkkerilaminaatti, antrasiitinharmaa

 

Tämmöistä tällä kertaa! Jos on kysyttävää, niin saa kysyä 🙂
Seuraavassa remppapostauksessa keittiöjutut jatkuu, stay tuned!

 

Jaa: 

Vastaa

(osoitetta ei julkaista)